Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Suomen Posion ja sen naapurikunnan, Kuusamon, maisemissa piilee suuria hyödyntämättömiä kobolttiesiintymiä. Foto: SVT

Suomen kobolttivarannot kiinnostavat – syynä akkujen kehitys ja turvallisuustilanne

Uppdaterad
Publicerad

Epävakaa turvallisuustilanne on kasvattanut kiinnostusta kobolttiin. Koboltti-mineraalia käytetään esimerkiksi sähköautojen ja kännyköiden akkujen valmistuksessa. Suomessa on Euroopan ylivoimaisesti suurimmat kobolttivarannot. Pohjois-Suomeen kaavaillut suurkaivokset herättävät kuitenkin ristiriitaisia tunteita.

Kobolttikysymys on poltellut Posion ja Kuusamon maisemissa jo vuosia. Alueen maaperässä on valtavia hyödyntämättömiä esiintymiä.

Kaivostoiminta merkitsisi väestötappiokuntiin työpaikkoja, mutta myös haittatekijöitä. Varsinkin Kuusamossa pelätään kunnan elinkeinoelämälle tärkeän turismin kärsivän.

Koboltilla kysyntää

Kobolttia käytetään esimerkiksi sähköautojen ja kännyköiden akkujen valmistuksessa. Maailman suurimmat kobolttivarannot ovat Kongossa. Suomessa puolestaan on jopa 90 prosenttia EU:n alueen koboltista.

Koboltti kuuluu Euroopan kriittisiin raaka-aineisiin, joiden saatavuus on tavalla tai toisella uhattuna.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.