Onni Korpela on asunut Blåvingenissä melkein viisi vuotta. Hän sairastaa Parkinsonin tautia ja dementiaa. Maija Korpela käy miehensä luona melkein päivittäin.
– Minä käyn täällä usein ja seurustelen kaikkien kanssa. He tykkäävät kun heidän kanssa jutellaan, sanoo Maija Korpela.
Blåvingenissä asuu 14 suomalaisvanhusta ja henkilökunnasta 14 osaa suomea. Ryhmäasuntolassa ei ole kuitenkaan säännöllistä viriketoimintaa suomeksi. Viime vuonna toiminta oli hyvällä mallilla, kun hallintoaluerahojen turvin saatiin palkattua emäntä vetämään suomenkielistä kohtaamispaikkaa. Nimenkeruukampanjasta huolimatta toiminta lakkasi siihen kun kaupungin piti ryhtyä maksumieheksi.
– He eivät ole siinä kunnossa, että kykenisivät itse pyytämään suomenkielistä hoitoa, sanoo Maija Korpela.
Lextorpin seurakunnan diakoni Elvi Määttä tapaa työnsä kautta paljon hoitolaitoksissa ja omissa kodeissaan asuvia, yksinäisiä suomalaisvanhuksia.
– Blåvingeniin tarvitaan lisää paikkoja, suomenkielistä henkilökuntaa ja semmoinen puuhanainen, joka tiedottaisi vanhuksia näistä asioista, hän sanoo.