Suomenkielistä päivähoitoa muuttamalla

Uppdaterad
Publicerad

Monet kunnat kieltäytyvät maksamasta päivähoitoa naapurikunnassa, vaikka omat jonot ovat pitkät, eikä äidinkielen harjoitusta ole tarjolla. Askersundin kunta menettää kaksi veronmaksajaa tiukan linjansa vuoksi.

Sandbergin perhe muutti Lundista Askersundiin joulukuussa. Nyt edessä on uusi muutto Örebrohon. Syynä on, että Askersundin kunta ei ole pystynyt järjestämään Sandbergin perheen Saga-tytölle hoitopaikkaa, mutta ei myöskään maksa Sagan hoitoa naapurikunnassa.

– Vähän tuntui, että kunnan vastaanotto oli tyly. Saimme vastauksen hyvin nopeasti, ja siitä jäi tunne, että se oli ehdoton, Taina Sandberg selittää.

Askersundin kunnan mukaan Sandbergien hakemuksesta ei käynyt ilmi, että Saga olisi tarvinnut nimenomaan suomenkielisen hoitopaikan.

– Emme ole koskaan koetelleet oikeutta äidinkieliseen hoitopaikkaan. Olisi ollut kiinnostavaa pohtia asiaa, mikäli vanhemmat olisivat vedonneet kieleen, sanoo puheenjohtaja Solveig Samuelsson Askersundin Lapsi- ja koulutuslautakunnasta.

– Jaa. Se olisi ehkä pitänyt tehdä selkeämmin. Ajattelimme, että se on itsestäänselvää, Taina Sandberg toteaa.

Sandbergin perhe muuttaa Örebrohon, ja väkimäärältään kutistuva Askersund jää kahta veronmaksajaa paitsi.

– Se on ikävää. Yritämme tarjoata korkeatasoista hoitoa ja olimme tarjonneet perheelle hoitopaikkaa maaliskuun lopusta lähtien, Solveig Samuelsson Askersundin Lapsi- ja koulutuslautakunnasta sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.