Suomi kiristää matkustusrajoituksia – kaikki maahan saapuvat testataan

Uppdaterad
Publicerad

Keskiviikon vastaisena yönä Suomi kiristää tuntuvasti matkustusrajoituksia. Ainoastaan välttämättömät työmatkat ja lähisukulaisten tapaamiset sallitaan. Samalla alkavat matkustajien joukkotestaukset. 

Suomeen tulo on nyt vaikeampaa kuin viime kevään sulkutoimien aikana. Keskiviikon vastaisena yönä puolen yön aikaan aloitetaan kaikkien maahan pyrkivien massatestaus. 

Vain välttämätön liikenne sallitaan

Ainoastaan välttämättömät työmatkat ja tärkeät perhesyyt mahdollistavat pääsyn Suomeen.

Välttämättömiksi työmatkoiksi luetaan muun muassa terveydenhuollon ja pelastustoimen tehtävät sekä tavarankuljetukset.

Lähisukulaisiksi luetaan puolisot, seurustelukumppanit, lapset ja vanhemmat, mutt ei esimerkiksi sisaruksia.

Suomeen saa matkustaa myös silloin, jos omistaa maassa kiinteistön. 

Pohjoisen raja-alueen arki hankaloituu

Uudet rajut määräykset vaikuttavat etenkin niiden noin 115 000 henkilön elämään, jotka matkustavat joka viikko Tornion ja Haaparannan välisen rajan yli.

Tuula Ajanki, Tornionlaakson nevottelukunnasta sanoo, että elämä rajalla häiriintyy todella pahasti. 

– Tämä on meille iso pettymys. Rajayhteisön käsite tavallaan lakkautetaan ainakin kuukauden ajaksi, toivottavasti ei pitemmäksi.

Myös raja itään menee kiinni

Suomi sulkee myös Suomen ja Venäjän välisen raja-aseman Imatralla.

Nyt loppuu myös 30 000 virolaisen, ennen kaikkea rakennustyöntekijän, viikoittainen matkustaminen Suomen ja Virossa asuvan perheen välillä. Heidän on päätettävä, kummalla puolen rajaa he tulevat nyt asumaan.

Suomessa on Euroopan paras tartuntatilanne. Syy tiukennetuille matkustusrajoituksille on muuntuneen koronaviruksen leviämisen estäminen maassa.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.