Ruuskasen keihäs lentää perjantaina Tukholmassa

Uppdaterad
Publicerad

Suomen olympiajoukkue palasi keskinkertaisen saaliin kanssa kotiin, mutta jo perjantaina Antti Ruuskanen kilpailee Tukholmassa.

Antti Ruuskanen pelasti suomalaisten keihäsmaineen, mutta mitalitilastoissa Suomi jäi sijalle 60. Kehuttava ei ollut liioin Ruotsin menestys.

Suomi onnistui lopulta saamaan yhden hopean ja kaksi pronssia ja seitsemän pistesijaa Lontoon olympiakisoista. Parhaiten menestyivät suomalaispurjehtijat.

Lontoon olympialaiset

Yleisurheilun puolella ainoa onnistuminen nähtiin perinteisesti vahvassa suomalaislajissa, keihäässä. Antti Ruuskanen kiskaisi uransa ensimmäisen arvokisamitalin hieman yli 84 metrisellä kaarella. Tero Pitkämäki ja viidenneksi.

– Hieno tunne tulee, kun pikkupojasta tavoitellut pääsyä olympiakisoihin ja sitä voittoa, mutta tällä kertaa tuli ronssi ja ollaan siihen tyytyväisiä. Kyllähän tuo lähelle jäi tuo kultakin mutta kyllä tähän pitää olla ihan tyytyväinen, totesi Antti Ruuskanen tuoreeltaan Lontoossa. Nyt katse on jo tulevissa kilpailuissa, joista ensimmäisenä vuorossa timanttiliigan kisa Tukholmassa.

Suomen joukkueen johto pitää Suomen menestystä Lontoon kisoissa keskinkertaisena. Lajeista varsinkin uinti ja paini olivat pettymyksiä Suomelle.

– Vaikka saavutimme asetetun tavoitteen,  eihän me kansakuntana ihan tyytyväisä tähän tilanteeseen olla, myöntää valmennuksen johtaja Kari Niemi-Nikkola.

Pohjoismaista Tanska onnistui parhaiten, Suomi oli mitalitilastossa kuudeskymmenes. Ruotsin saalis kahdeksan mitalia; yksi kulta, neljä hopeaa ja kolme pronssia, nosti maan mitalitilaston sijalle 37.

Fakta

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Lontoon olympialaiset

Mer i ämnet