Sundbybergin suomiseuralaiset ovat hautaamisasiansa miettineet jo valmiiksi.
– Mieluummin uurnassa kotiseurakunnan perhehautaan, kertoo Erkki Hietala toiveistaan.
– Olen ajatellut asian valmiiksi ja kertonut myös lapsille, että minut polttohaudataan, kertoo Virpi Korhonen, joka haluaa viimeisen sijansa muistolaaksoon.
Vainajat toivovat tuhkausta
Tuhkaaminen on hyvin yleistä sekä Ruotsissa että Suomessa. Se on suurkaupunki-ilmiö, sillä noin 90 % suurkaupunkien hautaamisista on tuhkauksia.
– Se on helpompaa ja siistimpää ja usein myös vainajan toive, kappalainen Jukka Laari kertoo.
Tuhkan sirottelut ovat lisääntyneet viime vuosina Ruotsissa. Vuodesta 2000 lähtien omaisten lääninhallitukselle jättämät anomukset vainajan hautaamisesta muualle kuin hautausmaalle ovat tuplaantuneet.
Toissa vuonna lääninhallitukselle tuli 478 lupa-anomusta sirotteluun ja viime vuonna 509.
Usein sirotellaan veteen
Tukholman suomalaisessa seurakunnassa ei sirotteluun olla vielä törmätty.
– Sirottelun osuus on ehkä kaksi prosenttia kaikista hautauksista, mutta se on yleistymässä. Halutaan sirotella mereen tai järvelle, mökin läheisyyteen. Joskus vainajakin on sanonut, ettei omaisten tarvitse sitten käydä hautaa hoitamassa, kappalainen Jukka Laari kuvailee.
– Kun on syntynyt Suomessa ja laivan kanssa ajellut edes takaisin, ei ole suomalainen eikä ruotsalainen, niin siihen väliin voisi sitten heittää tuhkan, miettii Katriina Numminen.