Turtiainen jatkaa Turkin kuvausta

Uppdaterad
Publicerad

Tukholmalaisen kirjailijan Maarit Turtiaisen toinen kirja sijoittuu esikoisen tapaan Turkkiin. Turtiainen edustaakin poikkeusta ruotsinsuomalaisessa kirjallisuudessa, jossa muuten painottuu omaelämäkerrallinen kertominen.

Maarit Turtiainen penkoo valokuvalaatikkoa, johon on tallentunut muistoja Turkista yli 30 vuoden ajalta. Rikkain kuvasto on 90-luvun alusta, jolloin Turtiainen opiskeli Turkissa valokuvausta. Se, että hän on asunut Suomessa, Turkissa ja lähes koko aikuisuutensa Ruotsissa heijastuu hänen kirjoihinsa.

– En ole kirjoittanut siitä, miten tulin Ruotsiin ja miten olen täällä kamppaillut, mun kirjani ovat ruotsinsuomalalaisia, vaikka ne  liittyvätkin  Turkkiin tai Suomeen. Ne ovat ruotsinsuomalaisia, koska asun täällä, ja kirjoja ei olisi voinut kirjoittaa, jos olisin jäänyt Suomeen, toteaa Turtiainen.

Turtiainen näkee Turkin sisältä päin

Suurin osa Ruotsissa painetuista ruotsinsuomalaisista kirjoista on omaelämäkerrallista tekstiä esimerkiksi lapsuuden sotamuistoista ja sopeutumisesta Ruotsiin, ja kirjoittajat ovat ensimmäisen polven muuttajia. Tätäkään Turtiainen ei väheksy.

– Se on se kipupiste joka polttelee, silloin on selvä, että kirjoitetaan niistä asioista.

Turtiaisen esikoinen Punainen paasto ja uusin kirja Eilisen seitit käsittelevät kumpikin identiteetin etsintää kolmen maan kolmiossa. Sen sijaan, että Istanbul olisi kirjojen eksoottinen kulissi, Turtiainen pyrkii kuvaamaan ympäristöä sisältäpäin.

– Enhän minä ole mennyt turistina Istanbuliin, vaan olen mennyt sinne asumaan.  En ole asunut hotellissa, vaan mulla on ollut turkkilaiset naapurit. Jos sinulla on tietty kuva turkkilaisesta miehestä ja siitä, miten naisia kohdellaan, et voi nähdä turkkilaista naisvoimaa ja sitä, että kyllä miehetkin tiskaa, etkä pääse siihen sisälle.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.