Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Suomen Väyläviraston Tapio Ojanen käy läpi Ruotsin ja Suomen välille suunnitteilla olevia liikenneyhteyshankkeita. Foto: SVT

Useita liikenneyhteyksiä suunnitteilla Ruotsin ja Suomen välille

Uppdaterad
Publicerad

Uusi turvallisuustilanne on siirtänyt huomion Ruotsin ja Suomen välisten liikenneyhteyksien kohentamiseen. Maiden tavoitteena on, että molemmissa maissa olisi toimivat yhteydet sekä rauhanaikana että kriisitilanteissa.

Suomen Väyläviraston Tapio Ojasen mukaan erityisen suuren hankemäärän taustalla on Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.

– Se on muuttanut niin kaupallista liikennettä kuin sotilaallisen liikkumisen tarpeita. Myös huoltovarmuuden merkitys on huomattavasti kasvanut.

Ruotsin ja Suomen väliset liikenneyhteydet

Suomessa selvitetään taas, voisiko raideleveyden muuttaa

Suomen erilainen raideväli on estänyt sujuvat ratayhteydet Ruotsiin. Suomen hallitus kertoi kuitenkin toukokuussa, että eurooppalaiseen – ja samalla ruotsalaiseen – raideväliin siirtyminen on nyt selvityksessä.

Selvitys liittyy kesällä voimaan tulevaan, uuteen EU:n TEN-T-asetukseen, jonka tavoite on edistää liikenneyhteyksiä EU-maiden välillä.

Yhteisiä EU-hankehakemuksia

Suomella ja Ruotsilla on myös valmisteilla useita yhteisiä EU-hankehakemuksia koskien liikenneyhteyksien parantamista. Myös maiden tuoreet Nato-jäsenyydet vaikuttavat siihen, että huomio on siirtynyt huoltovarmuutta edistäviin yhteyksiin. Rajat ylittäviä hankkeita on Suomen ja Ruotsin lisäksi myös Norjalla.

Rail Baltica yksi mahdollisuus avata ovi Eurooppaan

Lännen yhteyksien lisäksi Suomessa on käyty keskustelua myös mahdollisesta ratayhteydestä etelään. Viro on paraikaa siirtymässä venäläisestä raidevälistä eurooppalaiseen. Rail Baltica mahdollistaa radan Varsovasta Tallinnaan ja edelleen Helsinkiin, jos keskusteluissa ollut vedenalainen tunneli Helsingin ja Tallinnan välillä toteutuisi.

Tukholman ja Turun välinen hyperloop ei etene

Toinen merenalaiseen tunneliin perustuva ratkaisu on jo vuosia sitten keskustelussa ollut hyperloop Helsingin ja Tukholman välille. Hyperloop on alipaineistetussa putkessa kulkeva kapseli. Tämä suunnnitelma ei kuitenkaan ole edennyt.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Ruotsin ja Suomen väliset liikenneyhteydet

Mer i ämnet