Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
– Vertaamme itseämme mielellämme muihin Pohjoismaihin, jolloin velkakestävyyskin käyttää suhteellisesti heikommalta, sanoo professori Niku Määttänen Helsingin yliopistosta. Foto: SVT

Valtion velkaantuminen yksi Suomen vaalien kiistakapuloista

Uppdaterad
Publicerad

Suomen eduskuntavaaleissa yksi keskeisimmistä teemoista on valtiontalouden velkaantuminen. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo sanoo, että hänen puolueensa ei lähde hallitukseen, joka merkittävästi leikkaa valtion menoja.

Samaan aikaan pääministeripuolueen, Sanna Marinin sosiaalidemokraattien mielestä velkakehitys on hallittavissa ilman suuria leikkauksia.

Nopea velkaantuminen

Suomi on velkaantunut 2000-luvulla kovaa tahtia. Velan osuus bruttokansantuotteesta on kasvanut yli 70 prosenttiin. Tämä merkitsee sitä, että pelkästään korot alkavat olla merkittävä menoerä.

Suomen eduskuntavaalit 2023

Toisaalta jos verrataan Suomea Euroopan unionin muihin jäsenmaihin ei tilanne ole vielä erityisen hälyttävä, sillä Suomi on aika lailla EU:n keskitasolla. Ero Ruotsiin tai Tanskaan on kuitenkin merkittävä.

– Tässä on vähän kysymys siitä, että vertaamme itseämme mielellämme muihin Pohjoismaihin, sanoo professori Niku Määttänen Helsingin yliopistosta.

– Ja silloin velkakestävyyskin näyttää suhteellisesti heikommalta.

Ikärakenne rasittaa

Tilanteesta tekee kuitenkin huolestuttavan se, että  Suomen ikärakenteen kehitys rasittaa valtion taloutta tulevaisuudessa yhä enemmän. Pelkistetysti sanottuna veronmaksajien määrä ei nouse samalla kun vanhusten määrä kasvaa tuntuvasti.

Suomen valtion nopeasti kasvanut velka on edelleen pienempi kuin EU:ssa keskimäärin. Foto: SVT

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Suomen eduskuntavaalit 2023

Mer i ämnet