Viherpeukalo syyhyää jo

Uppdaterad
Publicerad

Yhä useammat ihmiset haluavat kasvattaa itse omat vihanneksensa. Viljelyharrastuyksen yleistyminen näkyy myös tänään Tukholman Älvsjössä alkaneilla puutarhamessuilla.

Pohjoismaiset puutarhamessut ovat varma kevään merkki, eikä messuilla käydä vain ihailemassa kauniita kukkia.

Alnarpin maatalousyliopistossa viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan 70 prosentilla ruotsalaisista on käytettävissään joko oma piha, kesämökki, siirtolapuutarha tai parveke. Vieläkin useammat viljelevät mausteyrttejä keittiön ikkunalaudalla.

Myös sissiviljely ja luvallinen kaupunkiviljely kuuluvat ajan henkeen.

– Tämä on harrastus, joka voi vaikuttaa myös yhteiskunnan kehitykseen, uskoo puutarhamestari Lise-Lotte Björkman.

Suomessakin lapio heiluu ahkerasti

Vaikka puutarhaviljely on monelle rakas harrastus, on sillä myös taloudellista merkitystä.

Vuonna 2011 arvioitiin, että Ruotsin harrastajaviljelijät kasvattivat ruokaa reilun 5 miljardin kruunun kruunun arvosta.

Suunta on sama Suomessa.

– Useita kiinnostaa viljellä parvekkeilla vihanneksia ja yrttejä, jotka ovat soveliaimpia. Tomaatintaimi tai viiniköynnöskin onnistuu lasitetuilla parvekkeilla aika mainiosti, vinkkaa turkulainen puutarhakauppias Antti Kauppila.

Kirjat neuvovat eteenpäin

Puutarhamessuilla kävijät saavat myös äänestää vuoden parhaan puutarhakirjan. Viljelyharrastuksen lisääntyminen näkyy kirjatarjonnassa.

– Joka vuosi tulee yhä enemmän viljelykirjoja eli neuvoja siihen, mitä voin viljellä parvekkeella tai omassa puutarhassa, kertoo Carita Wallman Larsson tukholmalaisesta puutarhayhdistyksestä Stockholms Gartnerssällskapista.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.