Foto: SR

Ruotsinsuomalainen koulu lakkautetaan

Uppdaterad
Publicerad

Kouluasioiden tarkastusvirasto on päättänyt sulkea ruotsinsuomalaisen koulun välittömästi. Koulu ja vapaa-ajankoti sulkevat ovensa tammikuun 6. päivä.

Syynä lakkautuspäätökseen on, että koulua ylläpitävä yhdistys ei ole korjannut koulutarkastusviraston aiemmin osoittamia puutteita opetuksessa.

Koulu on saanut moitteita muun muassa siitä, että yläasteella opetusta antavat useimmissa aineissa opettajat, joilla ei ole opettajan pätevyyttä. Lisäksi erityistukea tarvitsevat oppilaat eivät ole viraston mukaan saaneet tukea.

Sverigefinska skolan i Göteborg

”Koulu ei ole edes yrittänyt”

– Kun nyt katsoimme asiaa uudelleen syyskuussa antamamme varoituksen jälkeen, ongelmille ei ollut tehty mitään. Koululla on edelleen useita vakavia puutteita, Björn Persson Kouluasioiden tarkastusvirastosta sanoo.

– Varoituksen saaminen antaa vauhtia useimmille kouluille, mutta tässä tapauksessa ei ole edes yritetty.

Koulutarkastusviraston toukokuussa antamista ehdoista huolimatta, koulua ylläpitävä yhdistys ja koulun rehtori eivät ole korjanneet puutteita. Koulu ei ole myöskään esitellyt minkäänlaista suunnitelmaa tilanteen ratkaisemiseksi.

Vakavia puutteita

Koulutarkastusviraston seurannasta selviää, että useilla oppilailla on ollut hylättyjä arvosanoja useissa aineissa pidemmän aikaa, mutta koulu ei ole selvittänyt oppilaiden tarvetta tukiopetukseen.

Oppilaat ovat myös saaneet vähemmän opetusta ruotsissa, mihin heillä on oikeus. Yläasteelta puuttuu päteviä opettajia useissa aineissa ja koulu käyttää myös opettajia, jotka eivät ole koulun palkkaamia.

”Kohtuuton päätös”

Koulun hallituksen puheenjohtaja Tarmo Ahonen pitää päätöstä kohtuuttomana.

– Olemme hommanneet kuraattorin, psykologin ja kouluhoitajan, ja nyt ihan viimeksi erityispedagogin. Sitten on vielä tämä opettajapula. Ei ole kyse ainoastaan suomenkielisistä opettajista, vaan opettajia ei ole, Ahonen sanoo.

Göteborgin ruotsinsuomalaisessa koulussa on 67 oppilasta esikoululuokasta peruskouluun. Nyt jokaisen oppilaan kotikunta joutuu järjestämän oppilaille paikan uudessa koulussa.

Tästä näet Uutisten jutun Göteborgin ruotsinsuomalaisesta koulusta 29. elokuuta 2016.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Sverigefinska skolan i Göteborg

Mer i ämnet