Suomalaisväriä Ruotsin joukkueessa

Uppdaterad
Publicerad

Ruotsin olympiajoukkoueessa kilpailee myös muutamia suomalaistaustaisia urheilijoita. Kisojen turvatoimet ovat herättäneet paljon keskustelua.

– Ei pelota ollenkaan. Täällä on todella monta poliisia ja militääriä, mutta ihan rauhallista, sanoo Ruotsia Lontoon olympialaisissa edustava sulkapalloilija Henri Hurskainen.

Mukana kisoissa on muitakin ruotsinsuomalaisia, muun muassa soutaja Lassi Karonen ja purjehtija Max Salminen.

Lontoon olympialaiset

Henri Hurskainen ei usko mahdollisuuksiinsa voittaa kultaa, mutta toivoo pääsevänsä alkulohkoa pitemmälle.

Max Salminen on huolissaan tuulen voimakkuudesta.

– Rajana on 13 metriä sekunnissa. Niin kovassa tuulessa täytyy todella tunnustella kuinka lujaa siinä ylipäätään uskaltaa purjehtia. Muuten voi masto katketa.

Max on harjoitellut olympiavesillä jo neljä vuotta. Olosuhteiden tuntemus on tärkeää.

– Uskon, että  kilpailemme mitalisijoista englantilaisten ja brasilialaisten kanssa.

Lisää kisatunnelmia

Vanhempien kannustus sai sekä Max Salmisen että Henri Hurskaisen lähtemään urheilu-uralle.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Lontoon olympialaiset

Mer i ämnet