Kaj Linna ei ole poistunut vankilasta 13 vuoteen edes lomille. Foto: SVT

Kaj Linna vapaaksi 13 vuoden jälkeen

Uppdaterad
Publicerad

Kalamarkin ryöstömurhasta elinkautista istuva Kaj Linna on päästetty vapaaksi. 13 vuotta vankilassa viettänyt Linna odottaa vapaalla jalalla hovioikeuden tuomiota, jota on käsitelty oikeudessa uudelleen.

Hovioikeus yhtyi puolustuksen linjaan ja päätti Kaj Linnan tiistaina välittömästi vapaaksi odottamaan uutta tuomiota. Linna käveli pian päätöksen jälkeen ulos Uumajan vankilasta ulkopuolella odottavan siskonsa ja median edustajien keskelle.

– Tunnen itseni voittajaksi, uskoin tähän vahvasti. Vihdoinkin kaikki on ohi. Nyt yritän hankkia itselleni lipun pois täältä, Kaj Linna sanoi.

Kaj Linna

– Olen uskomattoman iloinen, en tiedä onko se helpotusta, mutta olen niin iloinen siitä, että veljeni vihdoin on päässyt vapaaksi, vankilan ulkopuolella odottanut Linnan sisko Carita Postma Kaukosalo sanoi.

Hovioikeuden muotoilua pidetään sellaisena, että 15. kesäkuuta tulevan tuomion uskotaan olevan vapauttava. Silloin Linnasta tulee Ruotsin pisimpään syyttömänä istunut vanki.

Kaj Linna aikoo vaatia korvauksia vankilasta istumisesta jopa 25 miljoonaa kruunua.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Kaj Linna

Mer i ämnet