Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video

Webbläsaren stöds inte

SVT stödjer inte uppspelning i din webbläsare. Vi rekommenderar därför att du byter till en annan webbläsare.
Keskuspankin ennustetta SVT Uutisille kommentoi SEB:llä strategina työskentelevä Lauri Hälikkä. Foto: SVT & Tomas Oneborg/SvD/TT

Keskuspankki: Talous on kestänyt toisen aallon suhteellisen hyvin

Uppdaterad
Publicerad

Keskuspankin ennusteen mukaan bruttokansantuote voi nousta kolme prosenttia tänä vuonna.

Tänään julkaistun Ruotsin keskuspankin arvion mukaan maan talouden tilanne on nyt jopa valoisampi kuin mitä aiemmin arvioitiin.

Tätä on edesauttanut Ruotsin massiivinen elvytysohjelma samalla kun Ruotsin koronarajoitukset ovat olleet monessa suhteessa kevyemmät kuin muualla Euroopassa.

Ohjauskoron keskuspankki ennakoi pysyvän nollassa vuoteen 2024 saakka.

Elvytystoimet jatkuvat

Bruttokansantuotteen kasvun suhteen keskuspankki nostaa ennustettaan kolmeen prosenttiiin tämän vuoden osalta, kun aikaisempi arvio oli 2,6 prosenttia.

Useimpien talousennusteiden pohjalla on oletus, että pandemia saadaan rokotusten avulla hallintaan tämän vuoden aikana, ja keskuspankki laskee, että talouden elvytystoimia tarvitaan vielä pitkällä aikavälillä.

Entä mitä mieltä on strategi? Katso video (yllä), jolla SEB:n strategi Lauri Hälikkä kommentoi keskuspankin ennustetta ja taloustilannetta.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App StoreLadda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer