Koronatilanne Suomessa ja Ruotsissa selvästi aiempaa valoisampi

Uppdaterad
Publicerad

Kevääseen verrattuna covid19-tilanne on nyt parempi sekä Suomessa että Ruotsissa, mutta tautiryppäisiin varaudutaan ja varotoimia jatketaan molemmissa maissa. Vielä ei tiedetä, miten pandemiatilanne kehittyy syksyllä.

Tehohoidon synkimmät luvut nähtiin Ruotsissa huhti–toukokuussa, ja noina viikkoina covid19-tauti johti monen kuolemaan. Sittemmin kehitys on ollut myönteistä, ja tehohoidon tarve on voimakkaasti vähentynyt. Suomessa pandemian nousu pysähtyi jo keväällä, ja siellä jäätiin kauas Ruotsin luvuista.

Vähemmän tartuntoja

Koronatilanteen myönteinen kehitys on näkynyt myös todettujen tartuntojen määrässä. Kun testaus lisääntyi kesällä Ruotsissa, tapausmäärät nousivat, mutta viime kuukausina Ruotsi on tullut entistä lähemmäs Suomen tasoa.

korona

Todettuja tartuntoja on ollut Ruotsissa viime aikoina noin 25 sataatuhatta asukasta kohti. Suomessa raja matkustusrajoitusten purkuun on kymmenen paikkeilla.

Alueellisia eroja

Tartuntoja on ollut viime aikoina suhteellisesti enemmän Etelä-Ruotsissa. Esimerkiksi pohjoisempana on nyt alueita, joissa tautitilanne on rauhallisempi.

Suomessa todettuja tartuntoja on noin seitsemän sataatuhatta kohti. Alueellisesti tautitilanne voi elää, ja siksi Etelä-Suomen lisäksi luvuista erottuu nyt esimerkiksi Kainuu.

Katso video, jossa kommentit professori Jan Albertilta ja Kansanterveysviraston osastopäällikkö Karin Tegmark Wiselliltä. Mukana on myös grafiikkaa ja poimintoja alueiden tilanteesta.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

korona

Mer i ämnet