Koulut eivät tiedota oikeudesta opiskella kansallista vähemmistökieltä

Uppdaterad
Publicerad

Suurin osa Koulutarkastuslaitoksen tarkastamista Ruotsin kouluista lainminlyö velvollisuutensa informoida oppilaiden oikeudesta ja eri mahdollisuuksista opiskella kansallista vähemmistökieltä. Osa kouluista antaa jopa virheellistä tietoa.

Koulutarkastuslaitos on tutkinut yhteensä kahtakymmentäviittä koulujen päämiestä. Mukana raportissa on useita erikokoisia kuntia sekä vapaakouluja koko maasta. Näistä suurin osa ei noudata lakia. Selvitys koskee peruskolun luokkia seitsemästä yhdeksänteen.

Tieto kielivalinnan mahdollisuudesta olematon

Koulutarkastuslaitoksen projektinvetäjä Robert Östbergin mukaan selvityksen tuloksista nousee esiin kaksi linjaa.

oikeussuomenopiskeluun

–Tietoa ei joko anneta tai annettu tieto on jopa virheellistä.

Yksi epäkohta nousi selvityksessä ylitse muiden. Päämiehet eivät ole informoineet kielivalinnasta eli siitä, että kansallista vähemmistökieltä on peruskoulussa mahdollista lukea myös valinnaisena kielenä.

–Tämä on tavallisin puute. 22 päämiestä kaikkiaan 25 päämiehestä ei ole informoinut kielivalinnasta, sanoo Östberg.

Vastuu opetuksen saamisesta jää siis paljolti oppilaan itsensä ja tämän huoltajan varaan. Vain alle puolet opetukseen oikeutetuista opiskelee kansallisia vähemmmistökieliä.

Puutteita myös etäopetuksessa

Selvityksessä kysyttiin päämieheltä myös etäopetuksesta. Joissakin tapauksissa opetuksen aikana paikalla ei ole ollut ohjaajaa, sanoo Östberg.

Myös teknisissä järjestelyissä on ollut puutteita.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

oikeussuomenopiskeluun

Mer i ämnet