Lennart Rohdin: ”Kouluvirasto rikkoo lakia opetussuunnitelman uudistuksessa”

Uppdaterad
Publicerad

Hallituksen selvittäjänä aiemmin toiminut Lennart Rohdin kritisoi Kouluviraston toimintaa peruskoulun opetussuunnitelman uudistuksessa. Rohdin arvioi, ettei Kouluvirasto ole käynyt neuvonpitoa uudistuksesta kansallisten vähemmistöjen edustajien kanssa riittävän ajoissa. Rohdinin mielestä Kouluvirasto on toiminut vastoin lakia.

Kouluvirasto haluaa poistaa opetuksen kansallisista vähemmistöistä Ruotsin yläasteen yhteisistä aineista. Sen sijaan opetusta haluttaisiin antaa jatkossa enää keskiasteella eli luokilla 4-6.

– Kyse olisi huomattavasti nuoremmista oppilaista, ja opetuksessa olisi kyse enää lähinnä siitä, mitä oikeuksia kansallisilla vähemmistöillä on. Opetuksen laajuus katoaisi, ja osaaminen kansallisista vähemmistöistä osana Ruotsin historiaa loistaisi jatkossakin poissaolollaan Ruotsin yhteiskunnassa, sanoo Lennart Rohdin.

Opetussuunnitelma ja kansalliset vähemmistöt

Hän on aiemmin työskennellyt muun muassa vähemmistökysymyksistä vastaavana virkamiehenä sekä hallituksen selvittäjänä. Lisäksi hän on ollut poliittisesti aktiivinen liberaaleissa.

”Kuulemisia pitäisi olla jo alkuvaiheessa”

Vähemmistöpolitiikan tuntija katsoo, ettei Kouluvirasto ole käynyt neuvonpitoa kansallisten vähemmistöjen kanssa riittävän aikaisin opetussuunnitelman muuttamisesta.

– Kansallisten vähemmistöjen edustajiin olisi pitänyt olla yhteydessä jo tämän työn alkuvaiheessa, jotta heidän panoksensa olisi saatu mukaan. Kouluvirasto on varmasti erinomainen esimerkki siitä, millainen osaamattomuus kansallisista vähemmistöistä Ruotsissa vallitsee, hän arvioi.

”Kouluvirasto rikkoo lakia”

Kouluvirasto järjesti kansallisten vähemmistöjen edustajille varsinaisen kuulemisen syyskuussa, kun opetussuunnitelman muutosehdotukset tulivat julki. Tämä on Rohdinin mielestä liian myöhäinen ajankohta.

– Lain vaatimukset neuvonpidosta edellyttävät, että vähemmistöjä kuullaan niin aikaisessa vaiheessa prosessia, että heidän panoksensa voi vaikuttaa myös tulokseen. Tässä tapauksessa vähemmistöjä on informoitu asiasta, kun työ on ollut jo valmis. Se on aivan väärä tie.

SVT: Katsotko, että Kouluvirasto on rikkonut lakia?

– Kyllä, Rohdin vastaa.

Opetussuunnitelma uudistumassa syksyllä 2020

– Esitys peruskoulun päivitetyksi opetussuunnitelmaksi tulee julki joulukuun puolivälin tienoilla. Kouluvirasto toimittaa esityksen maan hallitukselle.

– Kouluvirasto pyysi lausuntoja esitysluonnoksesta aiemmin syksyllä. Parhaillaan virasto käy läpi lausuntopalautetta.

– Päivitetyn opetussuunnitelman pitäisi tulla voimaan syksyllä 2020, jos esitys etenee Kouluviraston suunnittelemalla tavalla.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Opetussuunnitelma ja kansalliset vähemmistöt

Mer i ämnet