Nokia vei Suomen maailmankartalle

Uppdaterad
Publicerad

Applen iPhone mullisti kymmenen vuotta sitten ihmisten välisen viestinnän ja maailman viestintäbusineksen. Nokialla oli vielä 2008 kaikki valttikortit käsissään, mutta yhtiön johto ei ymmärtänyt internetin mahdollisuuksia ja sitä mihin suuntaan kännykänkäyttö oli kehittymässä.

Tutkija ja tietokirjailija Carl-Gustav Lindén on seurannut Nokian vaiheita 1980-luvulta lähtien. Hän on nähnyt suuryhtiön romahduksen, uuden nousun ja myös tuoreimman romahduksen.  Vuonna 2016 iilmestyneessä kirjassaan ”Nokian valtakunta – raportti hulluilta vuosilta” hän pyrkii löytämään syitä siihen, miten Nokia saattoi jäädä kehityksen keltasta ja hukata johtavan markkina-asemansa.

–  Nokialla oli vielä 2008 kaikki kortit käsissään, mutta oli hyvä bisnes ja päätettiin että odotetaan, vaikka tiedettiin, että iPhone on tullut, että Google Android tullut. Päätettiin, että odotetaan ja katsotaan, mitä tulee tapahtumaan.

Suomineidon päiväkirja

Odottaminen tuhosi Nokian kännykkäbisneksen. Siinä vaiheessa kun ryhdyttiin tekemään jotain, suuryrityksen suunnan kääntäminen oli jo liian myöhäistä.

Väärät valinnat

Kirjassaan Carl-Gustav Lindén kuvaa kuinka kuinka Nokian johto tumpeloi mahdollisuutensa internetpuheluiden ja langattomien lähiverkkojen käytössä.  Lindénin mukaan Nokian johto pelkäsi matkapuhelinoperaattoreiden raivostuvan, sillä langattomat lähiverkot uhkasivat niiden perinteisiä rahavirtoja.  Silti Jorma Ollila oli jo vuoden 1996 tilinpäätöstä esitellessään sanonut, että Nokian kehityksen paino on internet-pohjaisessa tekniikassa.

Jos wifi-tekniikkaan olisi satsattu Nokiassa viime vuosituhannen lopussa Nokia olisi saavuttanut 10 vuoden etumatkan kilpailijoihinsa nähden.

– Nokialla oli kaikki ideat. Joku sanoi minulle, että Nokia keksi ja loi sen liiketoimintamallin, jonka Apple toteutti. Nokialla oli koskeutusnäytöt ja Ipadin kaltainen laite, mutta ideat eivät menneet läpi korkeimmassa johdossa.

Carl-Gustav Lindén vertaa Nokiaa lennonjohtotorniin, josta näki kaiken, mutta jossa ei osattu reagoida nopeisiin muutoksiin.

– Nokia oli ylimielinen ja päätettiin, että kukaan ei pysty ohittamaan meitä.  Me ollaan niin suuria maailmassa ja meidän myyntijärjestelmä ja koneisto on niin hyvin rasvattu, että tästä mennään vain eteenpäin.

Väärät valinnat johtivat lopulta koko kännykkäliiketoiminnan myyntiin Microsoftille syyskuussa 2013.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Suomineidon päiväkirja

Mer i ämnet