Nopeimmat saavat kuvansa näyttelyyn

Uppdaterad
Publicerad

Tukholman kulttuuritalolla voi parhaillaan tutustua 160:n valokuvaajan tuotantoon. Osallistujat on valittu ilmoittautumisjärjestyksessä. Vaatimuksina on, että hakija on täysi-ikäinen ja valmis ripustamaan työnsä ennalta määrätylle pinta-alalle.

– Kaikki saivat tilan, jonka koko on 180 senttiä kertaa metri. Siihen saa ripustaa kuvansa miten haluaa, vaikka teipillä, näyttelyyn osallistuva Erja-Riitta Salonen kertoo.

Salonen itse toi esille kuvia Grönlannista, joka on olllut hänen rakkaimpia kuvauskohteitaan jo parinkymmenen vuoden ajan.

Hiuksista tuli välitilan symboli

Ahvenanmaalta Tukholmaan tullut Nayab Ikram tutkii valokuvissaan välitilassa olemista.

– Olen itse syntynyt ja kasvanut Ahvenanmaalla, mutta vanhempani tulevat Pakistanista. Minulla on aina ollut tunne, että olen sekä että mutta en oikeastaan kumpaakaan.

Ikram on valmistunut Pietarsaaren ammattikorkeakoulu Noviasta. Lopputyötä tehdessään oman identiteetin rakennusaineista keskiöön nousivat pitkät hiukset ja niiden leikkaaminen.

Sanoma tärkeämpi kuin määrä

Foto: SVT

Moni harrastevalokuvaaja räpsii kuvia sadoittain mutta usein ne jäävät tietokoneen kovalevylle tai kännykän muistiin. Se on Erja-Riitta Salosen mielestä sääli.

– Harrastelijoille voi sanoa, että ottakaa vähemmän kuvia ja miettikää mitä haluatte niillä sanoa. Pitää ikään kuin jatkaa prosessia ja saada ne paremmiksi , suuremmiksi ja tuoda ne esille.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.