Foto: SVT

Rehtori: ”En tiennyt sulkemisesta mitään”

Uppdaterad
Publicerad

Göteborgin ruotsinsuomalaisen koulun rehtori Lillemor Arvidsson pitää Koulutarkastusviraston lakkautuspäätöstä liian äkkipikaisena. – On kamalaa, että päätös koulun sulkemisesta annettiin vain päiviä ennen joulua, Arvidsson harmittelee.

Göteborgin ruotsinsuomalaisen koulun rehtori Lillemor Arvidsson sanoo, että tieto koulun sulkemista tuli hänelle yllätyksenä. Viikolla tullut päätös on hänen mielestään ajoitukseltaan huono, sillä joululoman jälkeen lapsilla ei olekaan enää koulua jäljellä.

– Mielestäni he olisivat voineet lukea (YK:n) lasten oikeuksien sopimusta vähän paremmin, sillä näin ei vain tehdä, Arvidsson valittelee.

Sverigefinska skolan i Göteborg

Koulu sai syyskuussa lisäaikaa aiemman varoituksen lisäksi hoitaa koulua koskevat puutteet kuntoon. Kouluasioiden tarkastusvirasto päätti kuitenkin sulkea koulun, sillä sen mukaan koulu ei ollut tehnyt tarpeeksi puutteiden korjaamiseksi.

– Olemme saaneet asioita tehtyä, mutta ilmeisesti se ei ole kantautunut Koulutarkastusvirastolle. Mitä tulee opettajapulaan, olemme samassa pulassa muiden koulujen kanssa. Ei ole opettajia, joita rekrytoida.

Rehtorin mukaan koululla on ollut ilmoitus työvoimatoimistossa avoimista opettajapaikoista, mutta opettajia ei ole löytynyt. Koulu selvittää parhaillaan, voiko se valittaa päätöksestä. Tarkoituksena on seuraavaksi tiedottaa asiasta vanhemmille ja olla yhteydessä kuntaan.

– Vanhempien mielestä tämä on harmillista, ja he haluavat pitää lapset tässä koulussa, rehtori Lillemor Arvidsson sanoo.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Sverigefinska skolan i Göteborg

Mer i ämnet