Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video

Webbläsaren stöds inte

SVT stödjer inte uppspelning i din webbläsare. Vi rekommenderar därför att du byter till en annan webbläsare.
Professori Markus Jäntin mukaan Ruotsin julkisen sektorin vastaus taloushaasteisiin voi olla isompi ja pitkäkestoisempi kuin Suomessa. Foto: SVT

”Ruotsin julkinen talous on vahvempi kuin Suomen”

Uppdaterad
Publicerad
Kansantaloustieteilijä vertailee maita pandemian kourissa

Ruotsi selvinnee pandemian aiheuttamista talousvaikutuksista Suomea paremmin, arvioi kansantaloustieteen professori Markus Jäntti Tukholman yliopistosta.

Taloudellisia vahinkoja on kuitenkin vielä vaikea arvioida, sillä pandemian kestoa ei tiedetä.

Työttömyys nousussa, lama tulossa

Maalis–huhtikuussa Ruotsissa työttömäksi ilmoittautui yli 120 000 ihmistä, ja melkein 70 000 työntekijää sai irtisanomisvaroituksen.

Suomessa, jossa asukkaita on puolta vähemmän, vastaavana ajanjaksona n. 300 000 ihmistä sai irtisanomis- tai lomautusilmoituksen pandemian takia.

1990-luvun lama koetteli sekä Suomea että Ruotsia, mutta Suomen toipuminen pitkittyi vaikean työttömyyden takia. Nyt saattaa käydä samoin.

– Ruotsin julkinen talous on vahvempi tilanteeseen lähdettäessä kuin Suomen. Siinäkin mielessä odotettavissa on, että tälläkin kertaa Ruotsin julkisen sektorin vastaus voi olla isompi ja pitkäkestoisempi kuin Suomessa, Markus Jäntti sanoo.

Katso video, jolla professori Markus Jäntin haastattelun ohella niin tukholmalaisen kampaaja-sairaanhoitaja Venla Alvarin kuin hieroja Seppo Mikkolan kommentteja pandemian vaikutuksista.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App StoreLadda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer