Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla Helsingin brändistä ja tapahtumista vastaava päällikkö Sanna Forsström arvioi sisäareenan puuttumisen vaikutuksia pääkaupungille ja koko Suomelle. Foto: SVT

Suuri sisäareena puuttuu Helsingistä – maailmantähdet voivat jättää kaupungin väliin

Uppdaterad
Publicerad

Suomen pääkaupungin suurin sisäkonserttien järjestämiseen soveltuva paikka, Helsinki Areena, on ollut suljettuna jo yli vuoden. Syynä on se, että osa hallin omistajista on venäläisiä, joista yksi on mukana talouspakotelistalla.

Kesäisin Helsinkiin tulee edelleen paljon suuria tähtiä esiintymään. Esimerkiksi toukokuun lopulla Rammsteinin kaksi konserttia Helsingin keskustan liepeillä sijaitsevalla Olympiastadionilla, keräsivät yli 80 000 katsojaa.

Vuoden kylminä ja sateisina kuukausina Helsingillä on kuitenkin ongelma. Kaupungin suurin ja modernein sisäareena Helsinki Areena on ollut yli vuoden pois käytöstä, Areenan venäläisomistajaan kohdistuvien pakotteiden takia.

Tilanne on johtanut siihen, että monet maailmantähdet saattavat jättää Helsingin pois kiertuekalentereistaan.

Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Anni Reinikainen lähti konserttiin Tukholmaan, kun suosittu artisti ei tullut Helsinkiin keikkailemaan. Foto: SVT

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.