Uusi näkökulma: ”Ruotsalaiset vapaajoukot tavoittelivat Itämeren herruutta 1918-1920”

Publicerad

Ruotsalaiset vapaaehtoiset osallistuivat Venäjän keisarikunnan hajoamissotiin laajemmin kuin tähän asti yleisesti on ajateltu. Näin arvioivat suomalaiset historioitsijat Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen.

Suomen sisällissotaa, Baltian tapahtumia ja Venäjän sisällissotaa on Suomessa selvitetty nyt myös ruotsalaisesta näkökulmasta.

Asialla ovat perinteisistä historiantulkinnoista poikkeavilla näkökulmillaan tunnetuksi tulleet tutkijat Aapo Roselius ja Oula Silvennoinen.

”Suurvalta-aika takaisin”

Roselius ja Silvennoinen liittävät sekä suomalaiset että ruotsalaiset vapaaehtoisjoukot samaan vapaajoukkoliikehdintään, jota ensimmäisen maailmansodan jälkeen nähtiin eri puolilla Eurooppaa, ei vähiten Saksassa.

– Yksityisissä ruotsalaisissa nationalistipiireissä haluttiin luoda entistä suurempi valtakunta, kuten monessa muussakin maassa, sanoo Roselius.

– Oli halua palauttaa Ruotsille suurvalta-ajan Itämeren herruus, ei suoranaisten valloitusten kautta, vaan hankkimalla vaikutusvaltaa tällä alueella, hän jatkaa.

Katso videolta yllä koko haastattelu historiallisen kuvituksen kera.

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.