Sigrid Nikka tilldelades Lilla Augustpriset 2016 Foto: TT/Claudio Bresciani

Eeva Kilpi inspiroi nuorten sarjan voittajaa

Uppdaterad
Publicerad

Nuorten kirjoittajien palkinnon, Lilla Augustprisetin voitti Sigrid Nikka novellillaan ”Då rallarrosen blommar”. Siinä Nikka halusi välittää lapsuudenkesiensä tunnelmia Tornionjokilaaksosta.

Tarina syntyi lukion kirjoitustehtävää varten.

– Meidän piti kirjoittaa novelli ja etsiä siihen inspiraatiota jostakin runosta. Valitsin Eeva Kilven. Runo herätti ajatukseni ajasta ja yhteyksistäni Tornionlaaksoon. Äitini ja puolet sukulaisistani ovat sieltä kotoisin, Nikka kertoo.

Augustpriset

– Olen viettänyt Tornionjokilaaksossa kaikki kesälomani, ja se on minusta kaunein paikka maailmassa. Sen tunteen halusin välittää myös novellissa

Yli kuusi sataa tekstiä

16-20-vuotiaille suunnattua Lilla Augustprisetia on jaettu vuodesta 1994. Sen tarkoitus on lisätä nuorten kiinnostusta lukemiseen ja rohkaista heitä kirjoittamaan. Tunnustus on toiminut ponnahduslautana useille ruotsalaiskirjailijoille.

Tänä vuonna palkinnosta kilpaili 633 tekstiä.

– En ollut yhtään valmistautunut voittoon. Kun palkinnonsaaja julkistettiin, tuntui että menetin muistini ja yhtäkkiä vain seisoin lavalla. Aivan mahtavaa, sanoinkuvailematonta, Sigrid Nikka kertaa tunnelmiaan.

http://www.svt.se/nyheter/lokalt/skane/sigrid-fran-hollviken-vann-lilla-augustpriset

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.

Augustpriset

Mer i ämnet