RUOTSINSUOMALAISET
Ruotsinsuomalaiset ovat yksi Ruotsin viidestä kansallisesta vähemmistöstä, sillä ruotsinsuomalaisia on asunut Ruotsissa lähes tuhat vuotta.
Ruotsinsuomalaisia asutuksia on historiallisesti ollut erityisesti Värmlannissa, Taalainmaalla ja Tornionlaaksossa sekä Tukholmassa, joka on ollut tärkeä kaupan keskus. Tänä päivänä ruotsinsuomalaisia asuu ympäri maata.
Ruotsinsuomalaisten äidinkieli on suomi, vaikkakin tänä päivänä moni heistä on menettänyt suomen kielen.
Eri arvioiden mukaan suomea puhuu tänä päivänä 175 000–250 000 ruotsinsuomalaista.
SUOMENRUOTSALAISET
Runsas viisi prosenttia suomalaisista puhuu ruotsia äidinkielenään.
Suurin osa suomenruotsalaisista asuu ja on aina asunut Suomen rannikkoalueilla, kuten Helsingin ympäristössä, Turun ympäristössä, Turun saaristossa ja Pohjanmaalla. Myös suurin osa ahvenanmaalaisista puhuu ruotsia äidinkielenään, mutta heidän ei katsota lukeutuvan suomenruotsalaisiin.
Ruotsissa, suomenruotsalaiset lasketaan yhdeksi maan etnisistä ryhmistä.