”Oli kaunis kesäpäivä heinä-elokuussa vuonna 1963, kun Urho Kekkonen seurueineen saapui Perhoon Salmelanharjuun. Metsäautotien varressa oli Metsahallituksen omistama pikkuinen lohilampi, jonne Kekkonen oli tulossa kalareissulle.
Kun kalamiehet saapuivat kalastusreissultaan oli kaikki valmista. Paikailliset miehet olivat tehneet suurista honkatunkeista pöydän ja penkit kahvipaikaksi. Keittämäni kahvi ja lohivoileivät odottivat pöydällä. Kämppäemäntänä olin myös huolehtinut vettä vatiin käsien huuhtelua varten.
Kalamiehet sanoivat kahvin olevan maukasta. Olinhan sen luonnossa avotulella ja nokipannussa keittänyt! Hetken levättyään Kekkonen kävi kädestä pitäen kiittämässä minua ja kehui pöydän antimia.
Kesäpäivästä jäi kaunis muisto muiden joukkoon. Olinhan saanut keittää kahvit Urho Kekkoselle kotipitäjässäni Perhossa.”.