Kantelekonsertit saivat kulttuuritukea. Foto: SVT

Rahoitusta kulttuurille kantelekonserteista kirjamessuihin

Publicerad
Kulttuurineuvosto päätti ruotsinsuomalaisten projektien tukisummista

Tällä viikolla tuli tieto siitä, miten kansallisten vähemmistökielten kulttuurin edistämiseen tarkoitetut projektituet jaetaan hakijoiden kesken valtion kulttuurineuvoston toimesta.

Yksi rahoitusta saavista tapahtumista on Tukholmassa pidettävät ruotsinsuomalaiset Kirja- ja kulttuurimessut, joka saa nyt 80 000 kruunun tuen. Kirjamessut toimivat muun muassa ruotsinsuomalaisten kirjailijoiden ja kuvataiteilijoiden tapaamispaikkana.

Varasuunnitelma jo tehty

Alustavasti ruotsinsuomalaiset Kirja- ja kulttuurimessut pidetään 7. marraskuuta 2020 Suomen Tukholman-instituutissa. Kotisivullaan järjestäjä Kulttuuri.se kertoo, että varasuunnitelma minimessuista on jo laadittu, jos rajoitus yli 50 hengen kokoontumisista on yhä voimassa marraskuussa.

Yhteensä 59 projektia haki rahoitusta

Tukea myönnettiin myös monelle muulle vähemmistökulttuuritaholle, esimerkiksi kantelekonserttien järjestämiseen kouluissa ja Ruotsin suomalaisimmalle elokuvafestivaalille Yksikaksifilmi, joka järjestettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 2010.

Kaikkiaan valtion kulttuurineuvosto jakoi eri toimijoille yhteensä 2,35 miljoonaa kruunua vähemmistökielten kulttuurin edistämiseen. Tällä kertaa ennätysmoni, yhteensä 59 projektia, oli hakenut rahoitusta.

Lokal. Lättanvänd. Opartisk. Ladda ner appen nu!

Hämta SVT Nyheter i App StoreLadda ned SVT Nyheter på Google Play

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer