Javascript är avstängt

Javascript måste vara påslaget för att kunna spela video
Videolla kuraattori Barbro Schauman kertoo Fanny Churbergin taiteesta. Foto: SVT

Suomalaisen maisemamaalauksen mestarin teokset esillä Tukholmassa

Uppdaterad
Publicerad

Suomalaisen maisemamaalauksen mestarin Fanny Churbergin teoksia on esillä Tukholmassa. Näyttelyllä halutaan estää 1800-luvulla eläneen Churbergin unohtuminen, kertoo vieraileva kuraattori Barbro Schauman.

Pohjoismaista maisemamaalausta esittelevässä näyttelyssä ruotsalaisen taiteilijan Carl Fredik Hillin teosten rinnalta löytyy myös suomalaisen taiteililjan Fanny Churbergin maalauksia.

Churbergia on pidetty suomalaisen maisemataiteen uranuurtajana sekä suurten suomalaisten maisemamaalareiden, kuten Akseli Gallen-Kallelan, edeltäjänä.

– Kun Fanny Churbergin taidetta oli esillä 1800-luvulla, sitä ei hyväksytty. Nyt jälkikäteen voi sanoa, että hän aloitti uuden suomalaisen maisemamaalauksen tradition, arvioi vieraileva kuraattori Barbro Schauman.

Videolla Schauman kertoo Fanny Churbergin taiteesta.

Taidemaalari Fanny Churberg (1845–1892)

Syntyi vuonna 1845 Vaasassa. Kuoli 1892 Helsingissä.

Opiskeli Düsseldorfissa ja Pariisissa 1860- ja 1870-luvuilla.

Aktiivisimmat vuodet taidemaalarina 1870-luvulla.

Perusti Suomen käsityön ystävät -yhdistyksen 1870-luvun lopussa.

Oli aktiivinen myös aikansa naisasialiikkeessä.

Lähteet: Ateneumin taidemuseo, Biografiskt lexikon för Finland

Så arbetar vi

SVT:s nyheter ska stå för saklighet och opartiskhet. Det vi publicerar ska vara sant och relevant. Vid akuta nyhetslägen kan det vara svårt att få alla fakta bekräftade, då ska vi berätta vad vi vet – och inte vet. Läs mer om hur vi arbetar.