Kun valtiopäiväpäätös kansallisista vähemmistökielistä astui voimaan, suomi, saame, meänkieli, romani ja jiddish saivat virallisen aseman Ruotsissa. Päätöksen myötä kielet ja niitä puhuvat vähemmistöt saivat rajatun, mutta tärkeän jalansijan Ruotsissa.

Suomen, saamen ja meänkielen osalta asema oli vahvempi joissain Pohjois-Ruotsin kunnissa, joissa asukkaat saattoivat asioida viranomaisten kanssa ja vaatia esikouluopetusta ja vanhustenhoitoa omalla kielellään.

– Kaikkein tärkeintä oli se, että suomen kieli sai virallisen vähemmistöaseman ja virallisen aseman alueellisesti. Periaatepäätös oli kaikkein tärkein, vähemmistöaktivisti Esko Melakari toteaa SVT:n Språkkampen-ohjelmassa.

Ujoudesta rohkeuteen ja helpotukseen

Vaikka vähemmistöasema oli saatu monen vuoden työn tuloksena, vähemmistöt eivät aluksi tienneet, miten käyttää uusia oikeuksiaan pohjoisen kunnissa. Reilut kaksi vuotta vähemmistöaseman voimaantulon jälkeen yhteydenpito viranomaisiin omalla kielellä ujostutti.

Pari vuotta lain voimaan astumisen jälkeen, vuonna 2002, tutkija Lars Elenius kuvaili suuren ongelman olevan kielenkäyttäjän ja viranomaisen välillä. Tutkijan mukaan kyse oli asenteista, arvoista, kielten statuksesta.

Parin vuoden kuluttua kieliä rohkaistuttiin kuitenkin käyttämään myös viranomaisten kanssa. Norrbottenissa vähemmistökieliä puhuvilla oli tutkijan mukaan myötätuulta, ja moni koki kielen tunnustamisen helpotuksena.

Uusi vähemmistölaki sai mukaan lisää kuntia

Ruotsinsuomalaisia jäyti silti alusta pitäen se, että suomen kielen hallintoalueeseen kuului tuolloin vain viisi Pohjois-Ruotsin kuntaa.

– Se, mikä jäi puuttumaan oli hallintoalueen laajennus. Meillä oli lähtökohtana, että sen pitäisi olla koko maassa. Kun ensimmäinen päätös oli tehty, oli huomattavasti helpompi laajentaa hallintoaluetta laajemmalle Ruotsiin, Esko Melakari pohtii.

Tarvittiin pari parlamentaarista selvitystä, ennen kuin maahan saatiin vuonna 2010 uusi vähemmistölaki, jonka myötä suomen ja saamen halllintoalueisiin liittyi lisää kuntia. Suomen kielen osalta alue laajeni Mälarinlaaksoon ja tavoitti yli kolmanneksen ruotsinsuomalaisista.

Vuonna 2009 vähemmistöministeri Nyamko Sabuni kommentoi asiaa näin:

– Laki antaa vähemmistöille täysin uuden aseman kuntia kohtaan. Vähemmistöjen edustajien kanssa on neuvoteltava, kunnat saavat rahaa, jotta ne voivat organisoida asiat paremmin.

Hallintoalue laajenee ympäri Ruotsia

Vuosien varrella hallintoaluekuntia on tullut vielä lisää. Kun vuonna 2000 lähdettiin liikkeelle muutamasta kunnasta, on kuntia nykyisin mukana reippaasti enemmän.

Sitä mukaa, kun oikeudet ovat levittäytyneet ympäri maata, ovat omakielinen lastenhoito, vanhustentoiminta ja kulttuuritarjonta löytäneet paikkansa. Mutta yksi iso murheenkryyni on.

– Se on se, että vähemmistöoikeudet eivät lyö läpi koulussa. Tähän on palattu toistuvasti, eikä koulumaailmassa tapahdu asialle mitään, vähemmistöasiantuntija Lennart Rohdin pohtii.

Uskoa tulevaisuuteen

Toisen polven ruotsinsuomalaisilla riittää silti uskoa tulevaisuuteen, kuten Ruotsin radion toimittaja Kaisa Vuonokari sanoo Språkkampen-ohjelmassa.

– Vähemmistön keskuudessa on itsevarmuutta, itsetuntoa ja halua ottaa tilaa, luovuutta. Se on hyvä merkki tulevaisuudelle.　

Vähemmistöaseman vaiheista kertoo tarkemmin dokumentti Språkkampen – Taistelu kielestä, joka on SVT Playssä.